The SpongeBob SquarePants Movie
Mitäköhän nyt tästäkin keksisi kirjoittaa. Kyseessä on vuonna 2004 julkaistu ihka ensimmäinen SpongeBob elokuva, joka eroaa normi jaksoista lähinnä kestonsa puolesta. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla huono asia, koska pesusienen seikkailut ovat jaksaneet (ainankin itseäni) naurattaa jo muutenkin.
Tällä kertaa SpongeBob on omien näkemystensä mukaan saamassa ylennyksen työpaikallaan huikeisiin esimiehen tehtäviin. Paavon haaveet kuitenkin murenevat heti alkuunsa kun titteli ei osukaan hänelle, koska Mr.Crabin mukaan hän on vielä liian nuori hallitsemaan työnkuvaan kuuluvan vastuun.
Samaa aikaa tien toisella puolella Chum Bucketissa Plankton miettii jo keinoja Paavon työpaikan bravuurin; Crabby Pattyn salaisen reseptin nappaamiseksi ja tästä alkaakin varsinainen seikkailu.
Kuten tohdin tossa aikaisemmin mainitsemaan, niin ei elokuvan juoni eroa juurikaan normi jaksojen luonteesta.
Kaikkea vaan on enemmän isommalla budjetilla ja se on yllättäen varsin toimiva ratkaisu.
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
Noniin nyt ollaan sitten oikein elokuvataiteen kultturelleista kultturemmain teoksen äärellä. Kyseessä on Stanley Kubrickin merkkiteos. joka sai aikoinaan (1964) jopa neljä oscar ehdokkuutta ja ja voitti lukuisia eri elokuvamaailman palkintoja. IMDB:ssäkin leffan arvosana on huikea 8.4.
Ja meikäläisen mielestä teos oli itseään liiaksi toistava, loistavan idean päälle rakennettu lentokone operoinnin opetusvideo.
Hyvällä idealla tarkoitan itse elokuvan ydintä, joka heittää "tekeekö valta ihmisestä hullun" kysymyksen ilmoille jo heti alussa. Pätkän juoni alkaa sillä että lievästi pöpi kommareita vihaaja sotilastukikohdan päällikkö käskee B52 pommikonelaivueita hyökkäämään neuvostoliittoon ydinaseiden kanssa. Kyseinen herra käyttää tähän hyökkäyseen salaista suunnitelmaa joka ei vaadi presidentin hyväksyntää ja sulkee samalla myös lähes kaikki kommunikointikeinot pommikoneiden kanssa.
Tästä ei maailman johto yllättäen tykästy ja näin ollen he joutuvatkin kovan paikan eteen selvitellessään koko sotkua.
Hyvänä puolena haluaisin mainita myös leffan ulkoasun, joka on oman aikansa teokselle todella tyylikäs ja osakohdin myös varsin oivaltava.
Mutta miten tästä kiinnostavan juonen sekä näyttävän ulkoasun omaavasta teoksesta saadaan sitten tehtyä niin halvatun tylsä?
Teos pyörii samoissa urissa koko puolitoista tuntia heittäen harvoin pari uutta jujua kehään mukaan.
Eritoten lentokoneen toimintojen operointien tarkkailluun (ensin komento mitä tehdään, sitten asia tehdään) käytetty aika alkoi hajottamaan mieltä varsin nopeasti. Selvästikin uutena jujuna keksitty mittareihin zoomaus alkoi myös ensimmäisen kolmen zoomin jälkeen ärsyttämään huolella.
Ja joku voi nyt tätä lukiessa miettiä, että kylläpäs se Hazuki nyt vinkuu pienistä, mutta fakta on että elokuvan kestosta olisi hävinnyt kolmasosa jos nuo jatkuvat toistot olisi leikattu pois.
Fakta varmaankin myös on että meikä vaan elokuva maallikkona puhtaasti missaa jotain tärkeää tästä teoksesta, mutta minkäs teet. Omaan makuun leffa vaan ei juurikaan sopinut. Vaikka teos olikin varmasti merkittävä vuonna 1964, niin ei se omasta mielestäni nykypäivänä jaksa viihdyttää.
No comments:
Post a Comment