Leffaprojekti päivitys osa 4 - Pommia rakastava pesusieni

The SpongeBob SquarePants Movie

Mitäköhän nyt tästäkin keksisi kirjoittaa. Kyseessä on vuonna 2004 julkaistu ihka ensimmäinen SpongeBob elokuva, joka eroaa normi jaksoista lähinnä kestonsa puolesta. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla huono asia, koska pesusienen seikkailut ovat jaksaneet (ainankin itseäni) naurattaa jo muutenkin.

Tällä kertaa SpongeBob on omien näkemystensä mukaan saamassa ylennyksen työpaikallaan huikeisiin esimiehen tehtäviin. Paavon haaveet kuitenkin murenevat heti alkuunsa kun titteli ei osukaan hänelle, koska Mr.Crabin mukaan hän on vielä liian nuori hallitsemaan työnkuvaan kuuluvan vastuun.

Samaa aikaa tien toisella puolella Chum Bucketissa Plankton miettii jo keinoja Paavon työpaikan bravuurin; Crabby Pattyn salaisen reseptin nappaamiseksi ja tästä alkaakin varsinainen seikkailu.

Kuten tohdin tossa aikaisemmin mainitsemaan, niin ei elokuvan juoni eroa juurikaan normi jaksojen luonteesta.

Kaikkea vaan on enemmän isommalla budjetilla ja se on yllättäen varsin toimiva ratkaisu.

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb

Noniin nyt ollaan sitten oikein elokuvataiteen kultturelleista kultturemmain teoksen äärellä. Kyseessä on Stanley Kubrickin merkkiteos. joka sai aikoinaan (1964) jopa neljä oscar ehdokkuutta ja ja voitti lukuisia eri elokuvamaailman palkintoja. IMDB:ssäkin leffan arvosana on huikea 8.4.

Ja meikäläisen mielestä teos oli itseään liiaksi toistava, loistavan idean päälle rakennettu lentokone operoinnin opetusvideo.

Hyvällä idealla tarkoitan itse elokuvan ydintä, joka heittää "tekeekö valta ihmisestä hullun" kysymyksen ilmoille jo heti alussa. Pätkän juoni alkaa sillä että lievästi pöpi kommareita vihaaja sotilastukikohdan päällikkö käskee B52 pommikonelaivueita hyökkäämään neuvostoliittoon ydinaseiden kanssa. Kyseinen herra käyttää tähän hyökkäyseen salaista suunnitelmaa joka ei vaadi presidentin hyväksyntää ja sulkee samalla myös lähes kaikki kommunikointikeinot pommikoneiden kanssa.

Tästä ei maailman johto yllättäen tykästy ja näin ollen he joutuvatkin kovan paikan eteen selvitellessään koko sotkua.

Hyvänä puolena haluaisin mainita myös leffan ulkoasun, joka on oman aikansa teokselle todella tyylikäs ja osakohdin myös varsin oivaltava.

Mutta miten tästä kiinnostavan juonen sekä näyttävän ulkoasun omaavasta teoksesta saadaan sitten tehtyä niin halvatun tylsä?

Teos pyörii samoissa urissa koko puolitoista tuntia heittäen harvoin pari uutta jujua kehään mukaan.

Eritoten lentokoneen toimintojen operointien tarkkailluun (ensin komento mitä tehdään, sitten asia tehdään) käytetty aika alkoi hajottamaan mieltä varsin nopeasti. Selvästikin uutena jujuna keksitty mittareihin zoomaus alkoi myös ensimmäisen kolmen zoomin jälkeen ärsyttämään huolella.

Ja joku voi nyt tätä lukiessa miettiä, että kylläpäs se Hazuki nyt vinkuu pienistä, mutta fakta on että elokuvan kestosta olisi hävinnyt kolmasosa jos nuo jatkuvat toistot olisi leikattu pois.

Fakta varmaankin myös on että meikä vaan elokuva maallikkona puhtaasti missaa jotain tärkeää tästä teoksesta, mutta minkäs teet. Omaan makuun leffa vaan ei juurikaan sopinut. Vaikka teos olikin varmasti merkittävä vuonna 1964, niin ei se omasta mielestäni nykypäivänä jaksa viihdyttää.

Leffaprojekti päivitys osa 3 - Jumalaista toimintaa ja hölmöä vakoilua

Taas vähän päivitystä. Tälläiset tuli katseltua Netflixin syövereistä yön pikkutunteina.

Constantine

Constantine on Keanu Reevesin tähdittämä Vertigo comicsin sarjakuvaan pohjautuva toimintaelokuva. Se on julkaistu vuonna 2005 suurimman sarjisleffa buumin alkuaikoina ja kyseistä rainaa ohjaamaan oli päässyt mies nimeltä Francis Lawrence, joka nykyisemmin tunnetaan paremmin Nälkäpeli/Hungergames elokuvien ohjaajana. Tätä tapausta ennen herra oli ohjannut vain muutaman musiikkivideon ja sanottakoon että sitä ei helposti uskoisi. Esikoisteokseksi kyseinen pätkä on nimittäin varsin onnistunut tapaus.

Constantine kertoo tarinaa rankemman puolisesta manaajasta nimeltä John Constantine(yllärikö?) joka on useita vuosia jatkuneella tupakoinnillaan saanut aiheitettua itselleen räjähtävästi leviävän keuhkosyövän. Mies on myöskin tuomittu ikuiseen kadotukseen, jonka takia hän yrittää solmia parempia välejä itse Jumalan kanssa tapellen ihmisiä riivaamia demoneja vastaan.

En oikeastaan tiedä miksen ollut katsellut tätä aikaisemmin. Sarjakuviin pohjautuvat elokuvat ovat kuitenkin aina olleet sydäntäni läsnä ja eikä Keanu "Neo" Reeveskään ole koskaan itseäni pahemmin näyttelijänä haitannut. Ehkä syypää löytyykin elokuvan saaneesta varsin huonosta vastaanotosta, joka suorastaan tyrmäsi leffan syvimpään kuoppaan ja haukkuipa muutama myös sitä täysin paskaksi.
Tähän väliin on sanottava toki että en ole yhtään Constantine sarjakuvaa lukenut, joten tietenkin jos erot itse lähdemateriaalin ovat olleet kauheahkon suuret, niin ymmärrän ihmisten mielipahan.
Itse en lähtisi sitä dumaamaan syvimpään helvettiin (höhö..got it?), koska vaikka elokuvassa onkin hieman ongelmia rytmityksen kanssa niin on se kuitenkin ihan viihdyttävä tapaus.
Käsikirjoitus on ihan näin sarjismaallikon näkökulmasta katsottuna onnistunut ja näyttelijäsuoritukset myös ihan purkkiin meneviä.
En suoranaisesti kuitenkaan lähtisi sitä suosittelemaan, koska paljon parempiakin sarjakuviin pohjautuvia elokuvia on olemassa, mutta jos rankemmat raamatulliset aiheet sekä Keanu Reevesin naama kiinnostaa niin miksipäs ei.

The Man Who Knew Too Little

Olin jo hieman puutunut näihin puhtaisiin actionpjäyksiin ja kaipasin jo vähän komediaa loppuiltaani joten kun näin Bill Murrayn naaman elokuvan "kannessa", niin olihan se pakko laittaa samantien pyörimään.

TMWKTL kertoo tarinaa hölmöstä amerikkalaisesta nimeltä Wallace (Murray) joka lähtee käymään yllätysvisiitillä veljensä luona Englannissa. Wallacella sattuu olemaan syntymäpäivä ja hän halusi ehdottomasti viettää tämän päivän veljensä kanssa. Veljeä esittävällä Peter Gallagherillä oli kuitenkin ennaltasuunniteltu tärkeä yritystapaaminen kotonaan, jonka vuoksi tämä lähettääkin Wallacen ihan uudenlaiselle teatteri elämykselle. Kyseisen shown ideana on ottaa katsoja mukaan näytelmään ja esittää livenä tarina pitkin kaupunkia. Kaiken tämän piti alkaa puhelinsoiton vastaanottamisesta mutta Wallace erehtyykin vastaamaan salaiselle agentille tarkoittuun puheluun ja lähtee väärille raiteille suorittamaan täysin eri tapausta ollenkaan tajumatta hänelle mahdollisesti aiheutavaa vaaraa.

Aluksi ajattelin jopa että rainan idea ei jaksaisi kannatella koko elokuvaa, mutta katsellessa pääsin yllyttymään positiivisesti. Meno senkun yltyi yltymistään ja parhaimmillaan se yleni jopa Leslie Nielsenin Naked Gun elokuvien tasoiseksi järjestelmälliseksi kaaokseksi.

Kaiken kaikkiaan suosittelen katsomista kaikille joilla on puolitoistatuntia turhaa aikaa ja jotka haluvat täyttää sen hulvattomalla Bill Murrayn teoksella.

Leffaprojekti päivitys osa 2 - Lentsikoita ja Kilppareita

Ja koska olenhan (lähes) sanani mittainen mies; Olkoon tämä nyt ensimmäinen virallinen päivitys leffaprojektiini.
Kaivoin tossa katsomattomien leffojen laaria ja jostain syystä päädyin näihin.

Planes

Planes on Disney animation studion vuonna 2013 tuottama animaatioelokuva joka sijoittuu Cars -sarjan universumiin. Onkin järin yllättävää että alkuperäisen Cars sarjan luonut Pixar ei ole ollut kyseistä rainaa väsäämässä, mutta ehkä Cars 2 elokuvan "menestys" auttoi tässä asiassa.
Nopean wiki katsauksen mukaan kuitenkin orkkis leffojen käsikirjoittaja kirjaili noin puolet tämän leffan käsiksestä, joten tiedä sitten mikä idea oli tämän Pixar studion käyttämättä jättämisessä.

Elokuva kertoo pienestä vaatimattomasta peltomyrkytinlenskarista nimeltä Dusty jolla on suuri unelma. Tämä unelma on tietenkin päästä pois hänelle annetusta työtehtävästä joka tehdessä Dusty ei tunne käyttävänsä koko potenttiaaliaan ja näin ollen hän halajaa kilpalenturiksi.
Tässä toiveiden täyttymisessä on kuitenkin monta mutkaa matkassa ja tie voittoon on pitkä ja karu.

Disney elokuvaksi Planes on varsin mukiinmenevä. Se on animaatioltaan varsin nätti, juoneltaan ihan perinteisen kannustettava underdog -tarina ja huumoriltaan parempaa keskitasoa. Se ei juurikaan yllätä missään kohtaa erityisesti, mutta tämänkaltaisia kannustus tarinoita on aina mukava katsoa.
Suosittelen tutustumaan.

Teenage Mutant Ninja Turtles (TMNT)(2014)

Teini mutantti ninjakilpparit.. Voiko parempaa ollakkaan?
Ainankin itselleni kilpparit olivat just se kovin juttu lapsena ja olin hieman häkeltynyt kun ensimmäistä kertaa kuulin että Michael Bay olisi jotenkin saanut näppinsä peliin tämän reboot leffan osalta. Ja vaikka teos onkin Jonathan Liebesmanin ohjaama, niin saa katsoja olla varsin sokea jottei Bayn kädenjälkiä näkisi.

Turtlesien tarinan nyt tietää varmaankin kaikki, mutta kerrataanpa se nyt kuitenkin.
Onhan tässä kuitenkin nyt uusi origin-story(!).
Elikkä kilpparit ja Splinter/Tikku/Särö olivat alunperin pieniä koe-eläimiä joihin pumpattiin mutageniä uuden super potionin luonnin toivossa ja kaikki meni niin kauan hyvin, kunnes foot-clan hyökkäsi kyseiseen laboratorioon ja poltti koko torpan maantasalle.
Sarjamme sankarit kuitenkin onnistuivat pelastumaan ja koska Splinter oli heistä vanhin, päätti hän ottaa isän roolin näille neljälle vihreälle lurjukselle. Tällä kertaa Tikku ei oppinutkaan kung-fu taitojaan katsomalla entisen mestarinsa harjoituksia, vaan jättirotta otti "kung-fu for dummies" kirjan ihan omiin kätösiinsä ja opetteli muinaiset ninjataidot ihan itse. Näitä oppeja hän sitten paasasi kilppareille ja näin syntyi TMNT.

Ehkäpä olen vain päästäni vialla, mutta itse tykkäsin tästä alkuperätarinasta jopa enemmän kuin ensimmäisen turtles revikan vastaavasta. Se vaan vaikutti uskottavammalta kuin originaali story, joka jätti hieman liikaa sattumanvaraan tietyissä kohdissa. Toisaalta nyt puhutaan ihmiskokoisista ninja kilppareista jolloin realistisuuden hakeminen ei pitäisikään olla tärkeintä, mutta kuitenkin.

Se mihin katsoja varmasti ensimmäiseksi kiinnittää katseensa on kilpparien pärstät ja voi hyvä jumala ne näyttävät kauheilta...Siis aivan karmaisevilta.. Kunnes niihin tottuu noin...vartin jälkeen.
Ulkoasultaan kilppareista on tehty omasta mielestäni siistillä tavalla toisistaan erottuvia(fyysinen kokoero, eri swagi) ja vaikka ne nenäreiät hieman typeriltä näyttävätkin, niin eivät ne vielä maailmaa kaada.
Mutta käsikirjoituksen rupuisuus kyllä kaataa. Elokuvaa katsellessa huomaa vahvasti että sitä on ollut kirjoittamassa useampi eri henkilö, jonka takia meininki tuntuu vähintäänkin sillisalaattimaiselta.
Itse runko käsikirjoituksessa on kohdallaan, mutta typerästi sekaan lisätyt väkinäisen huonot seksistissävytteiset vitsit eivät paljoa naurata. Mukaan on tungettu myös aivan järkyttävän huonoja vuorosanoja jota lukiessa näyttelijöiden on varmasti pitänyt hävetä. Huumori koostuun pääosin referenssihuumorista, josta meikä henkilökohtaisesti yleensä tykkää, mutta sekin on onnistettu pilaamaan suurimmalta osin internet läppien referoinnin takia. Osa viittauksista kuitenkin kohdistuu vanhoihin Turtles matskuihin  ja näille saattoi tälläinen vaappumaton oldschool kilppari fani jopa hymähtää. Myös vitsi jossa naurettiin sille että turtlesit olisivat Bayn originaali suunnitelmien mukaisia alieneita sai hymyn huulilleni.
Ja pääsinkin sanomasta..se penteleen Bayn kädenjälki. Siitä voisi melkein tehdä juomapelin.
Joka kerta kun huomaat A. hidastuksen B. räjähdyksen C. akward vitsin (joka löytyy myös trailerista), niin ottakaa huikka. Jos otatte tämän pelin tosissanne, niin suosittelen ottamaan ambulanssiin yhteyttä heti pikemmiten.

Mutta onko uusin kilppari kokemus sitten kuraa vai ei?
Valitettavasti joudun kallistumaan kuran puolelle, mutta vain siitä syystä koska elokuvan potenttiaali on hukattu vaikka sillä olisi täydet rahkeet olla hyvä elokuva. Se on todella näyttävästi kuvattu, todella hyvin editoitu ja jopa tarina on ihan viihdyttävä.
Mutta kököt läpät, huonot vuorosanat ja tehosteiden yliampuminen valitettavasti kampittavat leffan kumoon. Vielä jopa lopullisella editointipöydällä tästä oltaisiin saatu ihan toimiva tapaus, mutta valitettavasti näin ei käynyt.
Fanileikkausta odotellessa, katsokaa vain omalla vastuulla.

ps. Silppurin uusi design oli todella siisti.

Elokuvaprojekti - syteen tai saveen mutta ihan sama

Nyt kun vuosi vaihtui ja moni on luvannut tehdä vaikka mitä muutoksia elämäänsä paremman terveyden/mielihyvän/jne toivossa, niin kaipa meikäkin voisi nyt yhden ns. projektin aloittaa.
En tuossa oikein viime yönä saanut kunnolla unenpäästä kiinni ja kun tuo Netflixin avoin leffavalikoima oli edessäni apposen levällään, niin päätin yömyssyksi katsaista yhden elokuvan. Ja tämän jälkeen toisen...jonka jälkeen vielä kolmannen, kunnes huomasinkin että olikin jo aamu.
Samassa leffatohinassa tulinkin miettineeksi, että miksi en katso elokuvia useammin?
Ne ovat kuitenkin lyhyitä kokonaisuuksia verrattuna mm. sarjoihin sekä videopeleihin ja niiden katsomisesta saama tunne siitä, että kyseinen pätkän katsomisella on saavuttanut jotain on ihan omanlaisensa. Niiden lyhytkestoinen tiivistetty tarina ei myöskään yleensä jätä juuri minkäänlaista tyhjän olon tunnetta kuten sarjan loppuun katsominen eikä niiden katsomiseen myöskään tarvitse juurikaan panostaa videopelien vaatimalla tavalla.
Kunhan vaan pitää simmut auki ja nauttii paatoksen aistien kautta pääkoppaansa.

Mutta niin joo se projekti.
Olen nyt ajatellut että pyrin katsomaan tänä vuonna mahdollisimman monta elokuvaa.
Päätavoitteena jokaiselle vuoden päivälle yksi, joista edes 12 elokuvateatterissa.
Elikkä kevyesti 365 -leffaa, joiden tulee olla sellaisia teoksia joita en ole jo ennalta nähnyt.
Projekti kauhistuttaa jo nyt, mutta tämän lisäksi ajatuksissani olisi raapustaa jokaisesta tekeleestä myös jonkin sortin pikkuteksti.

Joten aloitetaanpa.

Aloitin vuoden 2015 katsomalla elokuvan nimeltä Surrogates, jonka päätähtenä liuhuu menemään jo hieman kalkkistunut Bruce Willis. Kyseinen rainan on vuonna 2009 ohjannut Jonathan Mostow, jonka tunnetuin työnäyte on Terminator 3 - rise of the machines.
Elokuva kertoo maailmasta jossa fyysinen ihmisten kanssakäyminen on korvattu ulkoisilla ihmisruumista mukailevilla androideilla, joita jokainen ihminen hallitsee kodista käsin.

Android koneilla tellestämisellä on kuitenkin hintansa, kun Willisin roolihahmo tuntee kadottavan vaimonsa läheisyyden, vaikka tämä istuukin viereisessä huoneessa omassa ohjausyksikössään.
Tämän utopistisen World of Warcraft -unelman rikkoo kuitenkin täysin vieras ja uusi ase, joka kykenee tappamaan androidien käyttäjät ohjausverkon yli.
Eli simppelisti muotoiltuna "if you die in the game bot you die in real life".
Leffa on tyylikkäästi tehty ja se ei juurikaan ehdi tylsistämään katsojaansa missään kohtaa, mutta loppupuoli tuntuu elokuvassa hieman juoksutetulta.
Kaikin puolin kuitenkin ihan mainiota near-future scifiä med Bruce Willis. Suosittelen.

Jatkoin työrupeamaani tekeleellä nimeltä Walking Tall, joka omien sanojensa mukaan perustuu "osittain" tositapahtumiin.  Jos "osittain" tarkoittaa sitä että kotiin kahdeksan vuoden sotareissun jälkeen palaava sotilas laittaa lähemmäs koko kaupunkia turpaan samalla tuhoten kaiken "pahuuden" kaupungista, niin asia selvä. Kyseistä rainaa tähdittää entinen WWE-vapaapaini tähti Dwayne "The Rock" Johnson (joka kuitenkin vielä tätä leffaa tehdessä vielä lopputeksteissä mainitaan vain nimellä "The Rock") ja tämä on yksi hänen varhaisimmista elokuvatuotoksistaan, joka aikoinaan otettiin mielestäni varsin hyvin vastaan.

Kuten jo ennalta mainitsin niin Rock (leffassa toki Chris, mutta come on, kyll se on Rock) palaa sodasta kotiinsa useamman vuoden jälkeen ja löytää itsensä yhteiskunnan ulkopuolelta (vähän niinku Rambo). Kaupungin suurimpana työpaikkana toiminut saha on suljettu ja tilalle on tuotu upouusi kasino, jonka Rockin entinen kaveri/ystävä/mikälie omistaa. Ja koska kyseessä on kasino, niin eihän sillä voi olla puhtaita jauhoja pusseissaan vaan samaan syssyyn sekoitetaan rankat huumeet, prostituidut ja kaikki muu pikkukaupungin idylliin sopimaton.

Ja tätähän ei Rock siedä, vaan laittaa hihat heilumaan ja laittaa ns. pata kattilaa soimaan.
Elokuva on kaikessa naiviudessaan ja typeryyksistään huolimatta erittäin viihdyttävää katsottavaa ja siitä jopa hieman välittyy ysäriltä tuttu Jackie Chan- henkinen tunnelma. Se ei todellakaan ota itseään liian vakavasti ja sitä katsellessa on vaikea olla hykertelemättä

Yön viimeiseksi hitaaksi valitsin Sylvester Stallosen tähdittämän kasariklassikon nimeltä Cobra. 

Kyseisessä rainassa Stallone esittää kovaa, aivan liian tiukkoihin farkkuihin sommistautunutta nahkatakkikyttää, joka tehtävä on ratkaista vain kovimmat ja rankimmat rikokset.
Heti alussa päästään jo todistamaan kuinka mies hoitelee panttivanki tilanteen onelinereilla, stiletti- puukolla ja aurinkolasien välkkeellä. Kyseessä on siis ns. kova luu.
Hänen epäonnekseen kaupungissa vallitsee kultti, joka on ottanut tehtäväkseen murhata kaikki heikot yksilöt pois maailman kartalta. Yksi uhreista pääsee kuitenkin pakoon ja Stallosella on kova päivä tiedossa pitäessään tämä hengissä.
Kaiken kaikkian leffa on ihan toimiva, mutta siitä paistuva kasarifiilis on jo ehkä jopa hieman turhankin yliampuvaa. Muutama kohtaus saa vain myötähäpeän tunteet pintaan ja yltiömäinen coolius käy joskus varsin naurattavaksi. Mutta jos leffaltaan kaipaa räminää, räiskettä ja ruumita, niin miksipäs ei leffaa katsoisi.
 

Että tämmöistä tänään...katotaan jaksanko ihan tämän kokoisia "tiivistelmiä" ensikerralla rustata...

2015 - Sama meininki eri väripaletilla

Hyvää iltaa kaikille jotka ovat sattumoisin juuri nyt tätä eksyneet lukemaan.
Kaikenlaista hyvää sekä pahaa on tässä hiljaisuuden aikana tapahtunut ja en niitä nyt lähde pahemmin kirjailemaan, koska "tikulla silmään joka vanhoja muistelee" jne. Mitäköhän tuonkin sananparren laatialla on liikkunut päässä sillä hetkellä kun putkautti nuo sanat suustaan?
Ehkäpä joskus sitten kun sanottavat/kirjoitettevat asiat loppuvat taas kesken.
Anyways...

Luna - That time and love consuming little bitch

PBC:llä rullaa ihan mainiosti. Videoita tehdään kun keretään/kyetään, podcast tahti on pysynyt tasaisen mainiona jo pidemmän aikaa (vaikka välillä onkin hieman hankala saada ihmisiä mukaan) ja verkkosivut ovat uudet ja kohtuu vakaat. Kaikki hyvin siis sillä suunnalla.

Mitä taas omiin arvostelu/videoprojekteihin kuuluu, niin aikamoinen seinä on tullut itellä vastaan uusien asioiden aloittamisessa. Arvosteluteksteihin en tunnu olevan koskaan tyytyväinen, pelinauhoitukset tykkäävät aina tapella editointisoftan kanssa ja yksinään näiden tekeminen on muutenkin varsin masentavaa puuhaa. Nyt kun varsinkin omaan elämään on mukaan ilmestynyt pieni ja armottoman hellyydenläheinen pikkukoira, niin ei oikein ole tupannut jäämään edes itse perus pelaamiselle paljoa aikaa.

Itsellä nyt on jo pidemmän aikaa pyörinyt päässä ideana "Game grumps" tyylinen let's play "show", jossa itse matsku olisi helpompi tuottaa, editoida ja ylipäätänsä luoda, mutta ympäriltäni löytyvät ihmiset eivät ole olleet läheskään yhtä innostuneita kyseisestä projektista kuin minä, joten sekin on vähän jäänyt. Sinällään vaan harmi kun kyseiselle tyylillä saisi kuitenkin jo yhden illan/viikonlopun matskuista kasattua lähes kuukaudeksi katsottavaa (tai no puoleksi kuuksi jos julkaisu tahti olisi sama kuin grumsin poppoolla). Ehkäpä vielä joku päivä....ehkä..toivottavasti.
 
Olen tässä myös miettinyt eräänlaista pelikeräämiseen painottuvaa ohjelmistoa, kun siitä varsin kivasti tuota tietotaitoa itseltä löytyy, mutta eipä sitäkään ole vielä muutamaa testirundia enempää ole tullut tekaistua. Game Chasers -tyylinen kirppari raid matsku voisi myös olla kiva projekti, mutta taas sama ongelma kuin edeltävissäkin seteissä. Ei sitä nimittäin kannata yksin aloittaa.

Mutta eiköhän tämä tästä...kyllä mä jotain taion ilmoille.